Jaa sivu:
Esihenkilöiden koulutusjärjestelmä, joka soveltuu koko henkilöstölle

Pro Koulutus -palvelu tiivistettynä
Pro Koulutus tarjoaa käytännönläheisiä verkkokoulutuksia erityisesti esihenkilöiden kouluttamiseen ja työnopastukseen. Koulutukset soveltuvat hyvin myös johdolle, johtoryhmien jäsenille sekä soveltuvin osin koko henkilöstölle. Koulutussisällöissä on huomioitu myös toimittaja-arvioinneissa ja toimitusketjuissa yleisesti esiin nousevia koulutus- ja osaamistarpeita.
Koulutuksen suorittaminen on yksinkertaista. Koulutettava kirjautuu Pro Koulutukseen omilla käyttäjätunnuksillaan ja avaa hänelle osoitetun koulutuksen. Yksi koulutus muodostuu noin 10–12 minuutin koulutusvideosta ja siihen liittyvästä tentistä. Kun koulutettava on katsonut videon ja vastannut tenttikysymyksiin hyväksytysti, hän voi lisätä koulutussuorituksen omaan koulutusrekisteriinsä.
Koulutettava voi allekirjoittaa suorituksen sähköisesti omilla käyttäjätunnuksillaan. Myös lähiesihenkilö, henkilöstöhallinnon edustaja tai muu organisaation määrittämä vastuuhenkilö voi vahvistaa suorituksen sähköisellä allekirjoituksella. Allekirjoitusten jälkeen koulutusrekisteristä voidaan ladata allekirjoitettu koulutustodistus PDF-muodossa.
Koulutusjärjestelmän koulutusten aiheet:
- Alihankkijoiden johtaminen ja toimitusketjujen riskienhallinta
- Asiakirjahallinta, dokumentointi ja rekisterien hallinta
- Ensiapukoulutus, ensiapuvalmius ja ensiapuvälineet
- Ergonomia ja turvalliset työskentelytavat
- Esihenkilön rooli henkilöstö- ja palkkahallinnossa
- Esihenkilön vastuut ja velvollisuudet
- Esihenkilötyöskentely
- Etä- ja hybridityön johtaminen
- Häiriötilanteet, varautuminen ja drooniuhka
- Häirintä ja epäasiallinen kohtelu
- Henkilönsuojaimet ja suojalaitteet
- Henkilöstön koulutus ja osaamisen johtaminen
- Huolto-, korjaus- ja muut poikkeavat työtilanteet
- Ilmoitukset ja poikkeamat osana johtamisjärjestelmää
- Jätehuolto, lajittelu ja kierrätys
- Johtamis-, toiminta- ja laadunhallintajärjestelmät
- Johtoryhmätyöskentely
- Kaupalliset asiakirjat osana hyvää johtamista
- Kehityskeskustelut osana hyvää esihenkilötyötä
- Kemikaaliturvallisuus työpaikalla
- Kokoukset ja päätöksenteko esihenkilötyössä
- Koneturvallisuus ja koneiden & laitteiden riskien arviointi
- Käytännön kyberturvallisuus esihenkilölle
- Lainsäädännön seuraaminen osana hyvää johtamista
- Mobiililaitteiden ja sosiaalisen median vastuullinen käyttö työssä
- Muutosjohtaminen käytännön esihenkilötyössä
- Myynti ja markkinointi osana organisaation johtamista
- Organisaation vakuutusturva
- Ostot ja hankinnat osana organisaation johtamista
- Paloturvallisuus ja sammutuskalusto
- Pelastussuunnitelma osana organisaation turvallisuusjohtamista
- Perehdyttäminen ja työnopastus
- Perehdytys suomalaiseen työelämään
- Päätöksenteko ja toimivaltuudet esihenkilötyössä
- Projektien johtaminen ja projektiriskit
- Rekrytointi – johdon ja esihenkilön näkökulma
- Riskienhallinta esihenkilön työssä
- Sairastuminen työssä – ilmoittaminen, vastuut ja hyvä toimintatapa
- Siisteys ja järjestys – turvallisen, laadukkaan ja tehokkaan työpaikan perusta
- Sisäinen valvonta, hyvä hallinto ja väärinkäytösten ehkäisy
- Sopimukset ja vastuut pk-organisaatiossa
- Strateginen johtaminen käytännössä
- Talous osana hyvää johtamista
- Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työpaikalla
- Tekoälyn turvallinen käyttö työssä
- Tietosuoja työssä
- Tietoturva esihenkilön vastuulla
- Toiminnan jatkuvuus ja palautuminen häiriötilanteista
- Toiminnan keskeytyminen ja keskeytymisriskit
- Toimittaja-arvioinnit
- Toimitilaturvallisuus
- Tulityöt osana turvallisuusjohtamista
- Turvalliset työtavat ja työmenetelmät
- Turvallisuushavainnot ja läheltä piti -tilanteet
- Turvallisuusjohtaminen ja turvallisuusohjeet
- Työ-, toiminta- ja turvallisuusohjeet
- Työaikojen, työvuorojen ja vuosilomien suunnittelu
- Työehtosopimus käytännön esihenkilötyössä
- Työhyvinvointi osana esihenkilötyötä
- Työnantajan vastuut ja velvollisuudet
- Työntekijän vastuu tietoturvasta
- Työntekijän vastuut ja velvollisuudet
- Työsopimus ja työsuhdeasiat
- Työsuhteen päättyminen osana hyvää henkilöstöjohtamista
- Työsuojelu ja työturvallisuus
- Työsuojelun toimintaohjelma
- Työsuojelun yhteistoiminta ja työsuojelutoimikunta
- Työtapaturmat ja niiden tutkinta
- Työterveyshuolto
- Työturvallisuusriskien arviointi käytännössä
- Uhka- ja väkivaltatilanteet työpaikalla
- Vaaralliset työt ja työlupajärjestelmä osana turvallisuusjohtamista
- Varoitus ja suullinen huomautus
- Vastuullinen organisaatio
- Viestintä ja tiedottaminen osana esihenkilötyötä
- Vierailijat työpaikalla – turvallinen vierailujen hallinta
- Whistleblowing-ilmoituskanava käytännössä
- Ympäristöturvallisuus
- Yritysturvallisuus